Päivät ovat kuluneet niin, että tänään minun on määrä aloittaa siviilipalvelukseni ihan oikeasti. Aamuja vaan, tj 362.
Päivä 1:
Klo 8.31: Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin. Eka yö uudessa kämpässä, kun en oikein saanut nukuttua... Mistä lie johtunut?
Olin kaukaa viisas ja pakkasin jo illalla. Pumaan ei kyllä olisi mahtunut enää juuri tippaakaan enempää tavaraa. Ennakko-ohjeissa käsketään varautumaan säänmukaisella vaatetuksella, liikuntavermeillä, hygieniatarvikkeilla, pyyhkeellä jne. joten kassi meinasi oikeasti käydä pieneksi.
Kävelin kaikkine kasseineni bussiasemalle. Onneksi matka ei ollut pitkä. Asemalla oli joku häslinki, kun Lappeenrannan bussi ei meinannut millään päästä lähtemään laiturista, joten Lapinjärvelle menevä bussi joutui odottelemaan. Lopulta päästiin lähtemään, muutama minuutti myöhässä.
Asemalla oli myös toinen sivarityyppi. Hän vaikutti kovin ujolta. Sanaakaan hän ei sanonut, mutta hänen äitinsä kyllä puhui. No, ehkä hän ei oikeasti ole ujo, minusta vain tuntui siltä. Hyvä kuitenkin tietää, ettei tarvitse kävellä ainakaan itsekseen Lapinjärven Teboililta Koulutuskeskukselle. (Jälkiedit: Kaveri ei todellakaan ole mikään ujo, ennakkokäsitys meni aivan puihin!)
Aion muuten kirjoittaa yllä mainitun kaltaisia huomioita jatkossakin. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, koska se ei ole tarkoitus. Jos joku loukkaantuu, niin minut saa ampua.
Nyt istun siis bussissa. Täällä on kuuma. Bussissa on myös kaksi muuta (minun ja sen yhden lisäksi), jotka näyttävät potentiaalisilta sivarimiehiltä. Tosin ne moikkasivat myös bussiin noussutta nuorta naista, joten ehkä he ovat kulkeneet väliä useamminkin. Mene ja tiedä, eiköhän se tässä selvine.
09.01: Tajusin muuten just, että tj:hän on enää 361!
12.46: (korjaus koneella) puhelimella blogaus ei oikein toimi, voi paska. Eka jonotettiin tunti, että saatiin ilmoittauduttua palvelukseen ja saatiin huoneen avain. Huone on kahden hengen pikkukoppi, illlalla laitan kuvaa siitä. Ruokaakin saatiin. Kala-allergikkona (oli jotain uunikalaa) jouduin syömään kasvisvaihtoehdon, mikä ei ollut kummallinen. Kohta alkaa info Sikalassa.
16.16: Päivän palvelus suoritettu. Ihan ku ois kesäleirille tullu :D Käytiin tänään vaan läpi itsestäänselvyyksiä. Meno on superlungia, ei kukaa oo vielä kyselly paikallaoloa...
18.02: Kävin vähä speelailee ilmakiekkoa ja biljardia. Jotenkin oon ihan hämilläni tästä, että täällä saakin tehdä ihan mitä haluaa. Ajattelin, että täällä olisi edes joku roti, mutta ei. No, ei mulla silti valittamista ainakaan toistaiseksi. Nyt ajattelin käydä testaamassa Koulutuskeskuksen kovasti kehutun kuntosalin...
21.35: Sali vaihtuikin jalkapalloon. Oli ihan yllättävän hyvät pelit! Iltapalakin tuli syötyä ja nyt sitten istun taas huoneessa ja juttelen huonetoverini kanssa syntyjä syviä.
Minun ja tupatoverini tupa. Sängyt on muuten armeijan vanhoja käytöstä poistettuja ja niistä löytyy 80-luvulla kirjoitettuja inttitekstejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti