Sivariin päätymisestä.

Tämä postaus ei ainakaan kannusta "suurta yleisöä" lukemaan jatkossa blogiani, mutta avaudunpa silti siviilipalvelukseen päätymiseni taustoista. Päätös on kaikenkaikkiaan tuntunut isolta, ja mitä lähemmäs palveluksen alkamista mennään, sitä paremmalta se myöskin on tuntunut. Varsinkin, kun osa kavereistani aloitti heinäkuussa asevelvollisuutensa suorittamisen ja olen saanut kuulla, minkälaista tyhjäntoimittamista kasarmilla on todellisuudessa harjoitettu. Postauksella saan luultavasti kaikkien isänmaanpuolustajien vihat niskoilleni, mutta ei kai tässä mitään menetettävää ole.

Ajatus siviilipalvelukseen menemisestä syntyi ensimmäisiä kertoja joskus 15-kesäisenä. Luin muutamat artikkelit mm. Irakin sodasta ja ajattelin, että sellaiseen hulluuteen en haluaisi olla osallisena. Ajatus kuitenkin hautautui ja pitkään päässäni oli määrätietoinen suunnitelma: ensin lukioon, sitten armeijaan (ja mahdollisesti johtajakoulutukseen) ja sitä kautta jatko-opintoihin. Lukion ensimmäisen luokan lopuilla tutustuin kuitenkin Parkour-foorumin yleisen keskustelun palstalla niin siviilipalveluksen suorittaneiden kuin sen vastustajienkin ajatuksiin, ja yksinkertaisesti sivarit argumentoivat kantansa miljoona kertaa paremmin kuin muut. Tuolloin syntyi ajatus, että aseisiin en aio ainakaan valtion palveluksessa koskea.

Vuoden päästä tammikuussa kutsu kutsuntoihin kolahti postiluukusta ja jotain päätöksiä oli pakko alkaa tekemään. Vaihtoehtoja oli periaatteessa neljä:

1. Armeija normisti: sen olin tuossa vaiheessa jo sulkenut kokonaan pois vaihtoehdoista.


2. Armeija aseettomana palveluksena: houkutteleva vaihtoehto siihen saakka, kun kuulin sen kestävän minimissään 9kk, normaalin 6kk sijaan. Pidempää kestoa perusteltiin sillä, että aseen kanssa suoritettuna armeija on sen verran rankempi, että aseettomana kolmen kuukauden pidennys on kohtuullinen. Kaikkea muuta kuin kohtuullinen mun mielestä. Näin myöhemmin ajateltu aseeton asepalvelus on jo itsessään paradoksi, joten onneksi en siihen päätynyt.


3. Totaalikieltäytyminen: tätäkin olin valmis jo harkitsemaan hetken aikaa. 6kk vankilassa, ei päivääkään yli. Olisi ollut myös eettisesti houkuttelevin vaihtoehto, sillä mitä enemmän Suomessa näitä "mielipidevankeja" on, sitä kovempi kansainvälinen painostus yleisen asevelvollisuuden poistamiseen syntyisi. Isäni kuitenkin niin vaisusti totesi, että jos et nyt vankilaan kuitenkaan menisi, joten päätin kunnioittaa hänen toivettaan. Tämäkin siis poissuljettu.


4. Siviilipalvelus: kuukauden koulutusosio Lapinjärvellä ja 11 kuukauden työpalvelus. 12 kuukauden mittainen siviilipalvelus verrattuna 6 kuukauden minimiin armeijassa on ajatuksena melko epätasa-arvoinen, mutta toisaalta kun tuntimääriä aletaan laskea, niin lyhyempi siviilipalveluksessa tulee. Maksimissaan 8 tunnin työpäivän jälkeen voin tehdä ihan mitä huvittaa ja mennä kotiin nukkumaan (periaatteessa). Palveluksen aikana majoitus voi kuitenkin olla hyvinkin vaihtelevaa. Itse olen hoitanut omat pullani uuniin varsin hyvin, sillä valtio maksaa vuoden ajan vuokran kämpästä, jonne olen vasta palveluksen alkaessa muuttamassa. Kämppä on pieni kaksio muutaman sadan metrin päästä kaupungin keskustasta.

Siviilipalvelukseen siis päädyin, ja tällä hetkellä se tuntuu enemmän kuin oikealta vaihtoehdolta. Saa nähdä kuinka paljon mieli matkan varrella muuttuu. Toivottavasti ei muutu.