keskiviikko 18. elokuuta 2010

Muuttoon valmistautumisesta.

Olen melko onnellisessa asemassa, kun saan asua "intin" ajan omassa asunnossa. Kaiken kruunaa vielä se, että muutama päivä ennen palveluksen alkamista saan muuttaa 35 neliöisestä yksiöstä 42 neliöiseen kaksioon. Ja valtio maksaa vuoden vuokran (+ sähkön ja veden).


Vanha kämppä on irtisanottu kuun loppuun ja uudessa alkaa soppari ensimmäinen päivä syyskuuta. Hieman alle pari viikkoa aikaa siis pakata elämä laatikoihin ja siirtää uuteen ympäristöön. Nykyisessä kämpässä olen asunut vain puoli vuotta, joten en kovin kiintynyt siihen onneksi ole. Edellisestä muutosta olin jo innoissani, mutta nyt ehkä jopa vielä enemmän.


Mietin, että mitähän sitä voisi alkaa jo pakkailemaan. Vihaan sitä, että asiat pitää tehdä kiireellä, joten parasta aloittaa ajoissa. Tuli vain vastaan ongelma. Mitä en aio seuraavaan kahteen viikkoon tarvita?

Nykyisestä asunnostani jään luultavasti kaipaamaan ainakin taloyhtiön saunaosaston uima-allasta.

Ei kommentteja: