Uudesta kodista.

Pääsin muuttamaan muutaman päivän suunniteltua aiemmin. Piti postata jo eilen, mutta kone sano taasen sopimuksensa irti, joten en sitten postannut. Nyt kone toimii vihdoin, ja kuin rasvattu.
Eilen kannettiin melkein kaikki vanhasta kämpästä uuteen, tänään toin vielä vikan kuorman. Tykkään jo nyt uudesta enemmän ku vanhasta! Jee jee jee!
Alkaa varmaan kyllästyttämään jo tää muuutosta vauhkoaminen, mutta nyt on oikeasti jotain mielenkiintoistakin, kun laitan alle muutaman kuvan.

Kävin tänään siivoamassa vanhan asunnon. Puhdasta tuli, kai.

Peili, josta tykkään kovasti. Kehyksinä vanhan näköiset (muttei suinkaan vanhat) puukehykset. Pitäis tehdä vähän poraushommia, että sen sais takas seinälle.

"Olkkari" näyttää toistaiseksi tältä...

Viimeisimpänä paras! Tykkään keittiöstä superpaljon. Keittiön ja olkkarin erottaa "baaritiski". Tai on siinä välissä vielä pieni ruokapöytäkin, mutta tavallaan koko setti on yhtä huonetta.
Vielä on tietysti myös makuuhuone, mutta se ei oo vielä kuvauskunnossa...

Viimeisestä työpäivästä.

Siis kesätöissä. Tänä kesänä. Haikea olo, ehkä vähän.

Olen ollut kaksi viimeistä kesää samassa paikassa. Syksyn ja kevään tein myös keikkaa tänne niin paljon, kun vain koululta ehdin.

Työpaikan myötä tulevaisuudenkin suunnitelmat ovat kummasti selkiytyneet. Journalistiikan opinnot kiinnostavat, paljon. Toisaalta en haluaisi opiskella suoraa journalistiikkaa, koska "parhaat toimittajat" tulee kuulemma muuta tietä. Itse en kuitenkaa tällä hetkellä näe mitään muuta tietä toimittajaksi kuin alan opinnot.
Kevällä opiskelupaikka ei auennut, mutta ensi keväänä varmaankin uusi yritys. Onhan tässä vielä aikaa, kun ensi syksyyn asti suunnitelmat ovat selvät. Tänä syksynä haussa on toista kertaa Journalistiikka amk-puolella, Haaga-Heliassa.
Joutuu ehkä hakemaan sinne, koska tällä hetkellä käytännönläheiset opinnot kuulostavat paljon houkuttelevammalta.

En muuten joutunut leipomaan, kiitos äitin. Viimeisen työpäivän kunniaksi toin kahvipöytään juusto-kinkkusarvia ja omenapaistosta vaniljakastikkeen kera. Nams.

Viimeisestä työviikosta.

Vielä on kesää jäljellä... Viikko.
Kesätoimittajan pesti tältä kesältä on pian ohi ja valtionpalveluksen tarkka alkamispäivä on 6.9. Saan siis pitää ruhtinaallisesti viikon lomaa, hurray!

Viimeiseen työviikkoon ei kuulu ihmeitä, jos huomista ei oteta huomioon. Hommaa tulee luultavasti riittämään aamusta iltaan. Saa nähdä missä vaiheessa ylimääräiset tunnit ehtii pitää pois. Perjantaiksi pitäisi kai jotain leipoa kahvipöytään, mitähän sitä keksisi...

Muuttokin alkaa jo kuumottamaan kivasti.

Luopumisesta.

Jeh, sain itseäni niskasta kiinni ja aloitin pakkaamisen. Tällä hetkellä löytyy yksi laatikollinen kirpparille meneviä vaatteita, yksi ei-kirpparille-meneviä ja kaksi laatikollista kaikkea pikkusälää. Tähän kämppään toin tavarani tipoittain parin viikon aikana, joten en oikeastaan ollut edes tajunnut paljonko kamaa oikeasti on.

Kirpparilaatikon täyttäminen oli tuskallisempi homma kuin uskoinkaan. Mietin kauan raaskinko luopua vaatteista, joita en ole aikakausiin käyttänyt. Tunnearvoa niiltä löytyy ehkä jopa rahallista enemmän. Kirpparilaatikkoon sysäsin neuleita ja t-paitoja, mutta kaikkein tuskallisinta oli heittää sinne kaikki vanhat räppifarkkuni ja pari ihan liian isoa t-paitaa. Lökäpöksyt ovat viimeksi olleet jalassa ties milloin, mutta silti niistä ei raaskisi luopua. Entä jos vielä joskus haluaisinkin laittaa ne jalkaani? Tai oikeastaan haluaisin jatkuvasti, mutta tiedän, että ne eivät näytä hyvältä... Vaikka räppi vielä muuten meneekin, niin olen varmaankin kasvanut ulos ylisuurista ja yliroikkuvista vaatteista.

Ah, vielä viikko töitä ja sitten viikko lomaa. Tosin loma menee melko pitkälti muuttohommissa...

Kirpparilaatikosta löytyy mm. seuraavaa:

Liian isot Akademiksin farkut.

Paul Frankin harmaa t-paita yllä olevalla kuvalla

Marimekon pallopaita

Muuttoon valmistautumisesta.

Olen melko onnellisessa asemassa, kun saan asua "intin" ajan omassa asunnossa. Kaiken kruunaa vielä se, että muutama päivä ennen palveluksen alkamista saan muuttaa 35 neliöisestä yksiöstä 42 neliöiseen kaksioon. Ja valtio maksaa vuoden vuokran (+ sähkön ja veden).


Vanha kämppä on irtisanottu kuun loppuun ja uudessa alkaa soppari ensimmäinen päivä syyskuuta. Hieman alle pari viikkoa aikaa siis pakata elämä laatikoihin ja siirtää uuteen ympäristöön. Nykyisessä kämpässä olen asunut vain puoli vuotta, joten en kovin kiintynyt siihen onneksi ole. Edellisestä muutosta olin jo innoissani, mutta nyt ehkä jopa vielä enemmän.


Mietin, että mitähän sitä voisi alkaa jo pakkailemaan. Vihaan sitä, että asiat pitää tehdä kiireellä, joten parasta aloittaa ajoissa. Tuli vain vastaan ongelma. Mitä en aio seuraavaan kahteen viikkoon tarvita?

Nykyisestä asunnostani jään luultavasti kaipaamaan ainakin taloyhtiön saunaosaston uima-allasta.

Sivariin päätymisestä.

Tämä postaus ei ainakaan kannusta "suurta yleisöä" lukemaan jatkossa blogiani, mutta avaudunpa silti siviilipalvelukseen päätymiseni taustoista. Päätös on kaikenkaikkiaan tuntunut isolta, ja mitä lähemmäs palveluksen alkamista mennään, sitä paremmalta se myöskin on tuntunut. Varsinkin, kun osa kavereistani aloitti heinäkuussa asevelvollisuutensa suorittamisen ja olen saanut kuulla, minkälaista tyhjäntoimittamista kasarmilla on todellisuudessa harjoitettu. Postauksella saan luultavasti kaikkien isänmaanpuolustajien vihat niskoilleni, mutta ei kai tässä mitään menetettävää ole.

Ajatus siviilipalvelukseen menemisestä syntyi ensimmäisiä kertoja joskus 15-kesäisenä. Luin muutamat artikkelit mm. Irakin sodasta ja ajattelin, että sellaiseen hulluuteen en haluaisi olla osallisena. Ajatus kuitenkin hautautui ja pitkään päässäni oli määrätietoinen suunnitelma: ensin lukioon, sitten armeijaan (ja mahdollisesti johtajakoulutukseen) ja sitä kautta jatko-opintoihin. Lukion ensimmäisen luokan lopuilla tutustuin kuitenkin Parkour-foorumin yleisen keskustelun palstalla niin siviilipalveluksen suorittaneiden kuin sen vastustajienkin ajatuksiin, ja yksinkertaisesti sivarit argumentoivat kantansa miljoona kertaa paremmin kuin muut. Tuolloin syntyi ajatus, että aseisiin en aio ainakaan valtion palveluksessa koskea.

Vuoden päästä tammikuussa kutsu kutsuntoihin kolahti postiluukusta ja jotain päätöksiä oli pakko alkaa tekemään. Vaihtoehtoja oli periaatteessa neljä:

1. Armeija normisti: sen olin tuossa vaiheessa jo sulkenut kokonaan pois vaihtoehdoista.


2. Armeija aseettomana palveluksena: houkutteleva vaihtoehto siihen saakka, kun kuulin sen kestävän minimissään 9kk, normaalin 6kk sijaan. Pidempää kestoa perusteltiin sillä, että aseen kanssa suoritettuna armeija on sen verran rankempi, että aseettomana kolmen kuukauden pidennys on kohtuullinen. Kaikkea muuta kuin kohtuullinen mun mielestä. Näin myöhemmin ajateltu aseeton asepalvelus on jo itsessään paradoksi, joten onneksi en siihen päätynyt.


3. Totaalikieltäytyminen: tätäkin olin valmis jo harkitsemaan hetken aikaa. 6kk vankilassa, ei päivääkään yli. Olisi ollut myös eettisesti houkuttelevin vaihtoehto, sillä mitä enemmän Suomessa näitä "mielipidevankeja" on, sitä kovempi kansainvälinen painostus yleisen asevelvollisuuden poistamiseen syntyisi. Isäni kuitenkin niin vaisusti totesi, että jos et nyt vankilaan kuitenkaan menisi, joten päätin kunnioittaa hänen toivettaan. Tämäkin siis poissuljettu.


4. Siviilipalvelus: kuukauden koulutusosio Lapinjärvellä ja 11 kuukauden työpalvelus. 12 kuukauden mittainen siviilipalvelus verrattuna 6 kuukauden minimiin armeijassa on ajatuksena melko epätasa-arvoinen, mutta toisaalta kun tuntimääriä aletaan laskea, niin lyhyempi siviilipalveluksessa tulee. Maksimissaan 8 tunnin työpäivän jälkeen voin tehdä ihan mitä huvittaa ja mennä kotiin nukkumaan (periaatteessa). Palveluksen aikana majoitus voi kuitenkin olla hyvinkin vaihtelevaa. Itse olen hoitanut omat pullani uuniin varsin hyvin, sillä valtio maksaa vuoden ajan vuokran kämpästä, jonne olen vasta palveluksen alkaessa muuttamassa. Kämppä on pieni kaksio muutaman sadan metrin päästä kaupungin keskustasta.

Siviilipalvelukseen siis päädyin, ja tällä hetkellä se tuntuu enemmän kuin oikealta vaihtoehdolta. Saa nähdä kuinka paljon mieli matkan varrella muuttuu. Toivottavasti ei muutu.

Blogista.

Rakas päiväkirja.

En aio enää ikinä aloittaa blogimerkintääni kirjoittamalla rakas päiväkirja. Koska tämä ei ole päiväkirja.

Perustin blogin lopulta noin puolen vuoden kypsyttelyn jälkeen. Sinä aikana olen tutustunut kymmeniin blogeihin ja kerännyt ajatuksia siitä, miltä blogini tulee näyttämään. Blogien lukemisesta olen saanut muutenkin hyvää oppia, sillä kesän ajan olen saanut liksani kirjoittamisesta.

Syyskuun alun jälkeen suoritan siviilipalvelusvelvollisuuttani ensin kuukauden ajan Lapinjärven koulutuskeskuksessa ja sen jälkeen 11 kuukauden ajan Etelä-Savossa. Jos joku ei tajunnut, niin siitä blogini nimikin tulee.

Osa kirjoituksistani tulee liittymään tiiviisti sivariin ja sen suorittamiseen. Niiden lisäksi tulen (tai ainakin haluaisin tulla) kirjoittamaan myös paljosta muusta, kuten politiikasta, muodista, sisustamisesta, urheilusta, elämästä. Asioista, joista en luultavasti paljoa ymmärräkään. Voi myös olla, etten kirjoita mistään aiemmin mainitusta.

Olen tähän saakka ajatellut, etten kirjoita kliseistä ensimmäistä postausta, mutta toisin taisi käydä.